Haluaisin todellakin tietää mitä entisen päässä pyörii. Kun hänet jätin, hän halusi olla ystävä, sitten hän taas vihasi minua, ystävä, vihasi, ystävä, vihasi. Ja siihen vihaamiseen se jäi noin puoleksi vuodeksi. Joskus jotain harvaa juteltiin galleriassa/viesteillä ja melkein aina ajauduttiin riitaan, vaikka kuinka kiltti olin.

Parin kuukauden yhteydenpitolakko ja nyt, ehkä viikko sitten, hän alkoi lähetellä viestejä. Ihan sellaisia normaaleja, kun hän seuraa halusi. Viime viikon ajan pidimme yhteyttä ja kaikki sujui aivan loistavasti, avauduin nykyisestä ja vaikka mistä hänelle ja hän kuunteli, eikä haastanut riitaa ollenkaan.
Eilen hän taas lähetteli viestejä ja puhuin jotain nykyisestä ja siitä miten hän on niin rakastunut jne. Ja sitten hän alkoi puhua, että hänellä meni aina hermo siihen, että MINÄ halusin kokoajan huomiota ja aloin vinkua jos en sitä heti saanut. Muistan, että hän siitä minulle joskus viime keväänä jonkun riidan mukana huusikin, että se on minun vikani, ettei hänellä ole ystäviä. Mutta silti.. Ei sitä ollut kiva kuulla.

Sitten hän puhui siitä, miten hän ei tunne enää minua sellaisena kuin tunsi silloin kun minuun rakastui. Että elän vain hänen muistoissaan ja päänsä sisällä. En tiedä, yrittikö hän vain satuttaa minua noilla asioilla, mitä sanoi, vai halusiko vain avautua. Haluan uskoa, että hän halusi avautua, mutta aivojeni se osa, joka käsittää kaikki muistot, sanoo, että hän haluaa vain satuttaa sanomalla noita juttuja.